Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)

Päävalikko
Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä
Koira hyvinvoinnin tukena
Jäseneksi
Toiminta-ajatus ja säännöt
Koulutus
Hakulomake
Yhteystiedot
Linkit
Ajankohtaista

postheadericon Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä

Tulosta | Sähköposti
Koira voidaan ottaa avuksi työhön, jonka tavoitteena on parantaa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Koira-avusteisen toiminnan tärkeimpänä etuna on koiran ja asiakkaan välille muodostuva ainutlaatuinen vuorovaikutussuhde. Koira voi olla mukana esimerkiksi terveydenhuolto-, opetus- ja sosiaalialan ammattilaisen työssä.

Kansainvälisesti tarkasteltuna koira-avusteisella kasvatuksella ja kuntoutuksella on jo merkittävä asema. Myös Suomessa kiinnostus tähän toimintaan on kasvamassa. Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry on eri aloilla työskentelevien ammattilaisten vuonna 2010 perustama yhdistys. Teemme yhteistyötä ruotsalaisen Vårdhundskolan-yhdistyksen kanssa.

Tavoitteenamme on yhdistää kaikkia koira-avusteisesta työmuodosta kiinnostuneita ihmisiä sekä tarjota koira-avusteiseen toimintaan liittyvää koulutusta ja vertaistukea. Haluamme myös edistää tietoisuutta ammatillisesta ja tavoitteellisesta koira-avusteisesta työstä, jossa ohjaajan asiantuntijuus on keskeisessä roolissa. Koira-avusteisesta vapaaehtoistoiminnasta suomessa vastaavat kaverikoirat. Kaverikoirista löydät tietoa osoitteesta www.kennelliitto.fi/FI/koira/kaverikoira.

Jäsenenä pääset osaksi moniammatillista osaajaverkostoa. Saat sähköpostiisi jäsentiedotteen kahdesti vuodessa ja sinulla on mahdollisuus osallistua järjestämiimme maksullisiin koulutuksiin. Vuosittainen jäsenmaksumme on 20 euroa. Liity jäseneksi.

Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme☺

 
Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry © 2011 - Logo design: Andreas Haals